Blogi

Elville tulossa pentuja

Voi mikä ihana yllätys Elvin massussa. Sydän
Koska Elvin astutus ei mennyt ihan niinkuin strömsöössä ja päädyin kaksoisastutukseen eikä sekään ihan onnistunut niin en ollut yhtään odottavaisin mielin tiineyden suhteen, mutta niin vain Elvi aikoo synnyttää maailmaan taas monta monta erinomaista tassuttajaa.

Elvi kaksoisastutettiin jälleen mutta koska ensimmäinen uros ei astunut nähteni Elviä kertaakaan ja toinen uros ei jäänyt nalkkiin kertaakaan niin en odottanut onnistumista. Tänään kävimme sitten eläinlääkärissä kellertävän/vihertävän vuodon takia koska pelkäsin jo kohtutulehdusta, mutta ei onneksi ollut vatsa pullea märkäkohdusta vaan vaaveja siellä oli/on. Ja eläväisiä ovatkin, hienot sydämensykkeet 

Antibioottikuuri saatiin kuitenkin tuon vuodon takia lopputiineyden ajaksi (ei vaikuta pentuihin). Elvin "laskettuaika" olisi siinä 26-28.2, ihanaa ihanaa. Tuulossa taas mustia ja mustia vaaveja. Toivon kovasti että lopputiineys ja tuleva synnytys menee hyvin ja kaikki pennut saadaan terhakoina maailmaan. Pennut tullaan DNA testaamaan jokaisen isän varmistamiseksi ennen pentujen luovutusta omiin koteihin. Elvi on kyllä niin spesiaali mamma.

Lisätietoja ja kyselyt: Litterplans/pentuja

 

31.1 Elvin ensimmäiset pennut: Brufinn G-pentue Litter G-pentue täytti tasan 2 vuotta. Paljon Onnea Muru, Mocca, Sören, Onni, Remu, Jare, Romi, Nero, Dino ja toinen Remu! Täsä pentueesta sijoitusnarttuni Muru olikin minulla yli viikon hoidossa, tutustuttiin puolin ja toisin. Aivan ihana, valloittava ja hyväkäytöksinen narttu. Kiitos sijoituskodille Jennille Murun koulutuksesta, todella helppo narttu kaikinpuolin. Tietysti hiukan kokeilin nome treenejä Murun kanssa sekä otin uusi kuvia tytöstä. Hyvin on kehittynyt ja intoa ja älyä löytyy noutamiseen. Perusasiat ovat kunnossa, niiden päälle on hyvä rakentaa lisää rodunomaista koulutusta.

 

30.1 Olimme pienellä porukalla Labradorinnoutajakerhon erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä. Minä&Quinn sekä Anu&Pörhö. Molemmille saimme mukavalta tuomarilta tarvittavat tulokset, Quinn sai vastaan kaikkia odotuksiani JUN-H eli Hyvän ja voi jatkaa mejässä kohti FI JVA titteliä! Pörhö sai JUN-EH:n ja todettiin oikein nätiksi tytöksi. Nyt on molemmilla tulokset ja jatketaan muiden harrastusten parissa! Mutta oli oikein mukava nähdä muita kasvattajia ja tuttuja näyttelyssä sekä kyllä noita näyttelylinjaisia koiria on välillä ihan mukava seurata kehässä. :) Tästä kohti kevättä!!