Blogi

Elvin pennut ovat syntyneet

29.2 Elvin edellisestä jälkikasvusta 3kpl (Brufinn J-pentue) ja Taikan poika (Brufinn H-pentue) kävivät Mevetissä virallisissa kuvissa.

 

"Levi" Brufinn Jouful Smile

"Jane" Brufinn Jouful Lady

"Tauno" Brufinn Joyous Mind

"Otto" Brufinn Herakles

 

Kaikilla terveet silmät ja luusto! Mahtavaa! Näillä uutisilla taas jaksaa! Kiitos koirien omistajille niiden hyvästä hoidosta ja onnea terveistä koirista!

 

27.2 Syntyi Elvin (Colas Elvie) viimeinen pentue: Brufinn N-pentue

 

- 7 pentua syntyi mukavaan tahtiin (3 tunnissa) kotona, mutta sitten viimeisiä ei enää kuulunut (röngenissä kuitenkin todettiin 9 pentua). Lähdimme kolmen aikaan lauantaina käymään Univetissa Hattulassa ja siellä saimme kalkin ja lisäoksitosiinin avulla 8 pennun syntymään suht. nopeasti ja täysin virkeänä. Viimeinen pentu ei sitten lähtenyt oksitosiinin ja nesteytyksen ja ulkoilun avulla millään tulemaan, sen syntymää odotettiin 5 tuntia mutta pentu ei lähtenyt syntymään eikä Elville enää tullut myöskään supistuksia. Ultralla katsoimme kuitenkin että pennulla on hyvä syke eikä se ole ahdingossa, päädyimme lopulta sektioon. Viimeinen villiviikari saatiin hyvissä voimin ulos ja emäkin toipui leikkauksesta ensimmäisen vuorokauden jälkeen hyvin. Pentulaatikossa näytti olevan kaikki hyvin ja pennut imivät maitoa ja olivat tyytyväisiä ja virkeitä. Toisen yön kohdalla yksi pojista lennähti kuitenkin pilven reunalle minulle tuntemattomasta syystä. Se ei eronnut muista mitenkään eikä siinä ollut ulkoisesti mitään vikaa, enkä nähnyt Elvikään olisi sitä vahingossakaan vahingoittanut (vahdin pentuetta ja elviä ensimmäiset yöt/päivät leikkauksen jälkeen). Siinä luultavasti oli jokin vika ja luonto korjasi omansa. Vaikka ikinä pennun menettäminen ei tunnu hyvältä niin parempi näin kuin sitten isompana kun yksilöön olisi kerennyt jo kiintymään. Nyt pennuilla on 3 vuorokautta ikää ja loppukatras voi oikein hyvin ja pulleasti, Elvi hoitaa niitä hyvin ja se on varsinainen maitobaari: ruokaa riittää kaikille runsaasti. Tänään punnisin pennut ja painoa on kaikilla 480-590g joten isoja mötiköitä ovat. Biosensor ohjelma aloitettiin myös: Bio-Sensor ohjelma

 

Elvi teki tälläkertaa ruskea voittoisen pentueen. Täälä tuhisee nyt 4 urosta ja 4 narttua. Uroksista 2 on mustaa, kaikki loput 6 pentua ovat ruskeita. Varaajiin otan yhteyttä huomisen aikana, mutta näillä näkymin urokset ovat kaikki varattuja, nartuissa on mahdollisesti 1 tai 2 vapaana: Elvi&Tuuma&Late

 

Pennut saivat tänään myös pannat:

1 musta uros - turkoosi panta

2 musta uros - vaaleanvihreä panta

3 ruskea uros - ruskea panta

4 ruskea uros - tummanvihreä panta

5 ruskea narttu - tummanpunainen panta

6 ruskea narttu - keltainen panta

7 ruskea narttu - violetti panta

8 ruskea narttu - purppura/lila panta